top of page

MAAHITAR

LAULU JA LUOVUUS LUONTOYHTEYDESSÄ

Heippa, mie olen Maahitar!

Toiselta nimeltäni olen Saana Pulkkinen. Olen tarinankertoja tästä ja toisesta todellisuudesta. Olen myös viulisti, laulaja, säveltäjä, multi-instrumentalisti ja taikaolento. Alunperin mie tulen Itä-Suomen metsistä, järvistä ja soista Savonlinnasta, missä juureni ovat syvällä maasta, jonka tarinoita ihmiset ennen minua ovat laulaneet kivikaudelta lähtien. Miula on vahva yhteys synnyinseutuuni: sen metsiin ja järviin ja kivikautisiin asuinpaikkoihin, joista mie olen kuullut tarinoita. Ja miula on silmät ja korvat ja hyvä mielikuvitus.

 

Lapsesta asti olen viettänyt paljon aikaa yksin metsässä kuunnellen luonnon kertomia tarinoita ja laulaen niitä. Kaikella on tarina ja kaikki liike ja jokainen ääni on osa maailmankaikkeuden laulua. Mie havainnoin maailmaa, inspiroidun kaikesta oksalta tippuvasta vesipisarasta junakuulutuksiin ja sävellän. Miulle genre ja instrumentti on toissijaista ja syvimmän yhteyden musiikkiin koen säveltämisen kautta, mitä teen kaikilla soittamillani instrumenteilla. 

 

Vuosien varrella olen opiskellut eri genrejä eri instrumenteilla laajasti mielenkiintojeni mukaan. Eniten olen opiskellut klassista ja kansanmusiikkiviulua sekä pop-jazz- ja kansanlaulua. Niiden lisäksi soitan alttoviulua, pienkanteleita, pianoa, jouhikkoa ja muita instrumentteja. Omassa musiikissani yhdistyy kaikki, mitä olen opiskellut: klassisen maailman tekniikat yhdistettynä arkaaisen musiikin näkemykseen musiikista olotilana, jossa yhdellä sävelellä voi maalata kokonaisen maailman, ja kaikkea siltä väliltä.

Luovuus asuu meissä jokaisessa.

VIDEOITA

Tallenne on Luottehet-konsertista Kokkolassa 6.6.2022

Esiintyjät:

Maahitar - laulu, viulu, kantele

Leena Lundell - kitara

Emma Saarteinen - basso

Aron Salomäki - rummut 

Säveltäjät: Maahitar & Leena Lundell

Tallenne on Muistot meissä-konsertista Kokkolassa 2.2.2022

Esiintyjät:

Maahitar - laulu, kantele

Leena Lundell - kitara, laulu

Säveltäjät: Maahitar & Leena Lundell

Maahittaren unihiekka

Tarina Maahitar

Pulkkinen & Lundell Maahittaren matkassa: Veden värit

Käsikirjoitus & tarinankerronta Maahitar

Musiikki Leena Lundell & Maahitar

MAAHITAR
SAANA PULKKINEN

Ota yhteyttä tällä lomakkeella tai sähköpostilla

Kiitos yhteydenotosta!

bottom of page